Maidenhead

Maidenhead
Thamesin ylittävä silta Maidenheadin keskustassa.
Thamesin ylittävä silta Maidenheadin keskustassa.
Kartta
Maidenhead

51°31′01″N, 0°43′01″W

Valtio Yhdistynyt kuningaskunta
Osa Englanti
Hallintoalue Kaakkois-Englanti
Kreivikunta Berkshire
Yhtenäishallintopiiri Windsor and Maidenhead
Maantiede
Kokonaispinta-ala 17,5 km²
Väestö
Väkiluku (2018) 67 793
Väestötiheys 3 874 as./km²

www.rbwm.gov.uk

Maidenhead on noin 68 000 asukkaan kaupunki Berkshiren muodollisessa kreivikunnassa Kaakkois-Englannissa.[1][2] Se sijaitsee Thamesjoen varrella, noin 43 kilometriä Lontoosta länteen.[1][3] Kaupunki kuuluu Windsor and Maidenheadin yhtenäishallintopiiriin mutta ei muodosta omaa kuntaansa (unparished area).[1][2]

Maidenheadin alueelta on löytynyt joitakin huviloita jo roomalaisvallan ajalta. Kerrotaan, että 800-luvulla tanskalaiset viikingit nousivat maihin Maidenheadissa matkallaan Readingiin. Siihen aikaan kylän keskustan nimi oli South Ellington. Kun se yhdistyi jokivarren kahlaamo- ja telakkapaikkaan nimeltä Maiden-hythe, kaupunki sai nykyisen nimensä.[4]

Vuonna 1838 rakennettu Maidenheadin rautatiesilta.

Ensimmäinen silta Thamesin yli rakennettiin jonkin verran ennen vuotta 1255, jolloin Henrik III määräsi maantien levennettäväksi.[5] 1700-luvulla kaupungissa oli useita majataloja, ja se oli maan postivaunuliikenteen vilkkaimpia kauttakulkupaikkoja. Maidenheadissa on kuuluisa Isambard Kingdom Brunelin suunnittelema rautatiesilta vuodelta 1838. Sen tiilistä tehdyt siltakaaret olivat aikanaan maailman pisimmät ja matalimmat. Oikeanpuoleisen kaaren sisällä kuuluu erikoinen kaiku.[4] Nykyisin junamatka Lontoon Paddingtoniin kestää puolisen tuntia.[5]

  1. a b c Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä EB ei löytynyt
  2. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä citypopulation ei löytynyt
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä distancecalculator ei löytynyt
  4. a b History Maidenhead UK
  5. a b Town of Maidenhead, Berkshire Greenwich Meantime

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search